Kaudesta K-2012

Mestaruuteen vaaditaan lajista ja lajityypistä riippumatta kahta asiaa: tahtoa ja tappajan vaistoa. Naiivi ajatus sinänsä. Eikö voitontahto ole päällimmäinen motiivi, kun kamppaillaan mestaruudesta - Jemmassakin? Mikään ei ole kauempana totuudesta. Jemmassa on paljon pelaajia, joilla on jompaa kumpaa mutta harvalla molempia. Siksi Jemmassa on vain kolme mestaria kahdeksan kauden aikana. Johannes Heikkilällä on tappajan vaistoa kenties enemmän kuin kenelläkään toisella, mutta häneltä puuttuu tahtoa. Siksi hän on hävinnyt mestaruuden kalkkiviivoilla kahdesti. Ei epäilystäkään, etteikö hänellä edes yhden perussuorituksen jälkeen olisi ainakin yksi mestaruus. Mikko Hiljasella ja Lauri Karvosella on tahtoa enemmän muttei jälkeäkään tappajan vaistosta. Kumpikin on yksinkertaisesti liian lempeäluonteinen kulkeakseen voitosta voittoon viikko toisensa jälkeen. Vaikuttaa edelleen siltä, että Ran-dynastia säilyy murtumattomana. Ei tietysti voi koskaan tietää, mitä uusi syksy tuo tullessaan. Vanhemmat Jemmat muistanevat Tuomas Olkkolan, joka fuksisyksynään 2009 kävi pelaamassa seitsemän turnausta ja tienasi niistä laadukkaan pelin myötä yhdeksän pistettä. Ei epäilystäkään, että suuremmalla viitseläisyydellä Olkkola olisi ollut lähellä mestaruutta, johon ko. kaudella riitti ainoastaan 15 pistettä.
Jemma-mestareita Ranka (4x), Ranta (3x) ja Rantonen (1x) yhdistää pelin lainalaisuuksien omaksumisen lisäksi fokuksen pitäminen pelissä. Dynastia vei muuten kaksi ensimmäistä sijaa neljännen kerran.

Näin se sitten päättyi:
1. Rene Ranka (23pts). Tasaisen tappavaa suorittamista läpi kauden. Ei loistanut missään vaiheessa muttei myöskään notkahtanut. Saattoi koko kauden lähinnä tarkkailla, kuka kulloinkin oli toisena. Kaukana toisena. Gongi saattoi pelastaa, sillä tehot jäivät muita mestaruuskausia matalimmiksi. Ainoa, joka pelasi kauden kaikki 31 turnausta.
2. Lasse Ranta (22pts). Kevätkauden kirous jatkuu. Kauden viidestä voitosta neljä tuli huhtikuun aikana. Sitä ennen takkuista ja pelilaatu heikkoa. Kuntokäyrä nousujohteinen, ja on yleensä ollut parhaimmillaan syksyllä. Toisen kerran peräkkäin kauden tuottoisin pelaaja.
3. Tapio Väänänen (18pts). Huikea tulosparannus syksystä. Sijoitus parani viisi pykälää, keskiarvo 0,2 ---> 0,67. Haastoi jopa mestaruudesta, mutta lopulta oli tyytyminen pronssiin. Kova tulos sekin.
4. Joonas Luoti (12pts). Aloitti kauden epävirallisen heads-up -cupin voitolla, eikä JPT:inkaan kaksinpeleissä parempaansa kohdannut. Sijoitus pysyi, mutta pistekeskiarvo koheni melkoisesti. Saatava suoritustaso tasaisemmaksi voidakseen toden teolla taistella mitaleista.
5. Vilma Hakola (11pts). Tehot suurin piirtein samoja kuin viime kaudellakin, samoin sijoitus. Aktiivisemmalla pelimäärällä mitaliainesta. Paras Nefa-Jemma, vaikkakin ilman todellista haastajaa.
6. Joonas Partanen (9pts). Todella kova pistekeskiarvo (0,9) ja pelilaadullisesti tasokkain kausi. Parannus on melkoinen umpisurkean syyskauden jälkeen. Potentiaalia ja asennetta löytyy, muttei juurikaan tahtoa. Voitti suuria turnauksia, joiden ansiosta oli kauden toiseksi tuottoisin pelaaja.
6. Mikko Hiljanen (9pts). Muuttunut rutiinikävijästä mielialapelaajaksi. Välillä välinpitämätön turisti, välillä pöydän kuningas. Ei ole jäänyt yhdelläkään eheällä kaudella ilman voittoa, muttei ole toisaalta vieläkään saavuttanut mitään merkittävää. JPT-historian tappiollisin pelaaja jäi tälläkin kaudella pakkasen puolelle.
8. Antti Kiviranta (6pts). Todennäköisesti ainoa, jolle pelaaminen on puhdasta hauskanpitoa, ilman kilpailuaspektia. Osallistui historiantekemiseen, kun kaksi eri Nefaa voitti JPT:n molemmat viikkoturnaukset.
9. Mio Taalas (3pts). Hit and run; yksi peli, yksi voitto. Katosi sitten Jemman näköpiiristä yhtä mystisesti kuin sinne oli ilmestynytkin.
9. Matti Rantonen (3pts). Kertakäynnillä napattu voitto osoitti tatsin olevan tallessa. Oli ansiokkaampi Ran-dynastian propagandakoneistona ja henkisenä valmentajana sillä välin, kun taistelevat joukot kentällä hakivat pisteet kotilinnakkeeseen.
9. Niko Varjus (3pts). Eeppistä epäonnea. Lähti kolmesti heads-upiin chip leadissä, ja törmäsi joka kerta seinään. Riittääkö motivaatiota vielä ensi kauteen?
12. Ville Salmela (2pts). Kenties vielä tragikoomisempi tapaus. Kaksi enemmän tai vähemmän ehjää kautta, 23 peliä, 4 pistettä, 0 voittoa.  Selvästi ulkoisten suorituspaineiden rasittama.
12. Lauri Karvonen (2pts). Keskeneräinen kausi, mutta ainakin pisteputki säilyi. Jemma-tulevaisuus pöytien veteraanille avoin.
14. Johannes Heikkilä (1pt). Kolminkertainen mitalisti ja suurten pottien pelote oli tällä kaudella pelkkä varjo.
15. Petrus Kauppinen (0pts). Yrittäminen lopahti ensimmäisten pelien jälkeen. Piste- ja pudotustilastossa kiikarit.

Kausi s2011 paketissa

Perinteinen ja perinteikäs Jemma Poker Tour koki seitsemännen toimintakautensa hyvin kaoottisia ja ikäviäkin piirteitä saaneita käänteitä. Pelipaikkaa haettiin kissojen ja koirien kanssa, ja eri miljöitä pelmahti esille peräti viisi. Tämä jäi mieleenpainuvimmaksi piirteeksi kaudesta s11, sillä mitä pelaajiin tulee, itse kukin löysi paikkansa JPT:n konseptista, vaikka monenmoista läiskijänketaletta tyrkyllä kävikin.

Itse asiassa 18 pelaajaa ja kahdeksan fuksia ovat uusia ennätyksiä, mikä tarkoittaa ainakin sitä, että yhteisö on uusiintumassa. Uusista pelaajapersoonista huolimatta pelin laatu pysyi entisenlaisena, vaikka syksyn mittaan saatiinkin kuulla Rentukassa ja Kierteessä suoritetuista korttiuroteoista. Huimaavia jakoja pelattiin taas ihan kasoittain, ja rinki sai todistaa erinäisiä henkisiä pirstaloitumisia.
Tulosliuskan kärjestä löytyi sentään tuttuja nimiä, sillä kahdeksankaan fuksia ynnä vanhojen jäärien yhteisrintama ei riittänyt katkaisemaan Ran –dynastian hegemoniaa, vaikka wanha mestari Ratti Mantonen ei ollutkaan tukemassa henkiin jääneen Ran –duon armotonta puolustustaistelua maailmaa vastaan. Merkittävimmät nousut kohti tosinelaisen pokerimaailman terävintä huippua tekivät pelaajapersoonat Sami Kumpulainen, Joonas Luoti ja Vilma Hakola, jotka jättivät taakseen monen monituista pokeristaraa.

1) Lasse Ranta. Miksi pelaajapersoona Ranta, eikä kukaan 17 haastajan laumasta? Koska Ranta oli kaksinpelissä kaksitoista kertaa ja voitti niistä yhdeksän. Piste.

2) Rene Ranka. Suurin ”jos vielä kerran” –puhein kauteen lähteneen Rane Rengan selkärangan tienoilta kuului kohtalokkaantuntuinen naksahdus ykkös”haastaja” Rannan saatua killing spree –vaihteen päälle marraskuussa. Otteet paranivat loppua kohden, mutta matka loppui kesken.

3) Sami Kumpulainen. Tulokkaista eniten osallistumisia, eniten voittoja ja pisteitä. Kolme osakilpailuvoittoa ei ole vähäpätöinen saavutus. Eroa eteen ja taakse melkoisen selkeästi. Poisjäänti ensi ja mahdollisesti sitä seuraavalla kaudella avaa mielenkiintoisia näkymiä mitalitaisteluun tulevina kausina.

4) Joonas Luoti. Tasaisen pääjoukon kärjessä. Ainoa voitollinen tulokaspelaaja (+1€). Eleetöntä ja tasaista suoritusta viikosta toiseen, ja kauden kohokohdiksi jäivät kaksi osakilpailuvoittoa.

5) Vilma Hakola. Ensimmäinen asemansa vakiinnuttanut naispelaaja ja JPT:n ylivoimaisesti aktiivisin nefisti. Silti tihennettävä osallistumistaan, jos aikoo edes haaveilla menestyksestä. Huomionarvoista vain yksi voitto kuudesta kaksinpelistä.

6) Lauri Karvonen. Kauden seitsemästä pisteestä kuusi yhtenä iltana, mikä tasaisena kautena riitti kuin riittikin kuudenteen sijaan. Osallistuminen summittaista ja häilyvää.

7) Johannes Heikkilä. Sic transit gloria mundi. Takavuosien vakiomitalisti ja pelote taantui tavalliseksi kuolevaiseksi. Viisi pistettä kahdeksasta pelistä osoittaa, että potentiaali on yhä olemassa, mutta peleissä pitäisi muistaa myös käydä.

8) Tapio Väänänen. Sinnikäs 20 pelin puurtaja sai palkintonsa lähes viimeisessä paikassa itsenäisyyspäivänä. Se oli toki Pyrhoksen voitto, sillä kolmenkympin kuoppa on karu tilasto. Vastaa Kauri Larvosen muassa JPT –historian pisimmästä kaksinpelistä.

9) Jussi Lipitsäinen. Kauden kolmanneksi voitokkain pelaaja, jos kohta tilastovertailukelpoisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Nefan ja JPT:n siirtymisellä Tosine-huoneeseen saattaa olla elvyttävä ja edistävä vaikutus pelaajapersoona Lipitsäisen aktiivisuudelle.

10) Joonas Partanen. Toinen epäonnen soturi. Syksyn 2010 Calder –voittajan oli osallistumisaktiivisuudestaan huolimatta tyytyminen kolmeen kakkossijaan, jolloin edelliskausien kelvolliset pistemäärät (6 ja 9) ottivat takapakkia. Mutta suurimmat voittonsa pelaajapersoona Partanen saavuttikin Rentukassa.

11) Ville Salmela. Kärsi tehottomuudesta koko kauden ja putosi sitten motivaatiokuoppaan.

12) Joonas Puhto. Yhden illan ihme ei jättänyt erityistä kuvaa pelaajapersoonasta sinänsä, mutta osoittaa, että JPT:n tunnettavuus on jopa tiedekuntarajat ylittävää!

13) Antti Kiviranta. Kirkastaisiko aktiivisempi osallistuminen pelaajapersoonan kuvaa? JPT-historian neljäs ei-tosinelainen pisteillä.

14) Mikko Hiljanen. Pelasi, hävisi ja katosi. Neljännet sijat yleisimpiä, mikä ei suinkaan mairittele JPT-historian kuudenneksi menestyneintä pelaajaa.

15) Petrus Kauppinen. Vaikea tulokaskausi jättää paljon näyttövaraa kevätkaudelle.

16) Niko Varjus. Myöhäisherännäinen ei ehtinyt jättää kummoistakaan jälkeä JPT:n tähtitaivaalle.

17) Aapo Pöyhönen. Mitä ilmeisimmin kyllästyi kauden avajaisten jälkeen.

18) Juho Annala.

Let's gamble!(?)

Olen pelannut korttia rahasta enemmän tai vähemmän säännöllisesti nelisen vuotta. Silti en ole pelannut uhkapeliä minuuttiakaan. "Oletpas", älähtää ehkä joku, "rahasta pelaaminenhan on uhkapeliä." Väärin. Kyseessä on yksi suurimpia rahapeliin liittyvistä virhellisistä myyteistä. Selvennetään.

Suomen lainsäädäntö on tässä kohtaa mukavan väljä. Uhkapeli määritellään tunnistettavimmin siten, että pelinhoitaja ottaa itselleen tai talolle ennalta määrätyn osuuden potista, niin sanotun raken. Toinen määritelmä koskee pelikassaa. Panos ei saa ylittää pelaajan maksukykyä. "Maksukyky" on jokaisen itsensä päätettävissä. Kirjoittajalle kolmen binin (=sisäänoston) tappio illassa on kirvelevä muttei katastrofi. Täten en koe pelaavani uhkaa, vaikka katkeamista silloin tällöin tapahtuukin. Pelin ollessa pientä, esimerkkitapauksessa NLHE 0,10 (luku tulee suuren blindin koosta) 5€:n sisäänostolla, ei pelkoa perikadosta käytännössä ole.

Toki Raha-automaattiyhdistyksellä on virallinen monopoli rahapelien hallinnoimisesta. Tämän hoksaa varmasti jokainen hedelmäpeliä ja tuplapottia pelannut. Kun puhutaan kirjoittajalle läheisestä aiheesta nimeltä pokeri, on seutukunnan ainoa virallinen pelipaikka Brick's:n Club Ray (pahoittelut mainostamisesta). Epävirallisia rinkejä on muutamissa ravitsemus- ja juomitsemusliikkeissä; ne ovat pääasiassa ilmaisturnausten lieveilmiöinä syntyneitä pienen piirin pyörittämiä.

Millainen on tämä kokokuvio JPT:n näkökulmasta? Eräs Tosineen (entinen) silmäätekevä ilmaisi aktiiviurallaan, kieltämättä koomisella tavalla naivin, huolensa siitä, miten akatemia suhtautuisi tiloissaan harrastettavaan "uhkapeliin": "Mainitaan vielä se, että yliopisto ei välttämättä arvosta uhkapeliä omissa tiloissaan". Sitaatti on kyseiseltä henkilöltä ja käytetty ilman hänen suostumustaan. Mikä tässä erityisesti kiinnostaa on se, että missä hän on 'uhkapeliä' näkevinään. Hänen esittämänsä näkemys on tietysti täyttä tasoa maallikko/ummikko, mutta tärkeä osoitus hätäisten johtopäätösten voimasta.

JPT:n kahden euron turnaus on miniatyyripeliä. Tosiasiassa pelaaja saattaa hävitä illassa korkeintaan neljä (4) euroa. Väitän, että vastaavia rinkejä löytyy joka ainoasta JYY:n kohtuukokoisesta ainejärjestöstä, ja JPT on liikevaihdoltaan varmasti pienimmästä päästä, sillä raha ei tunnetusti ole meidän ykkösprioriteettimme millään muotoa. Jos yliopisto pelkää esimerkiksi maineensa puolesta rahapelejä, se olisi jo ryhtynyt toimiin toiminnan kitkemiseksi. Vasta-argumenttina pätee ainakin JPT:n kohdalla se, että se on Tosineen jäsenilleen tarjoamaan päihteetöntä säännöllistä ohjelmaa, mihin Ylioppilaskunta on järjestöjään kannustanut. Olisi siis absurdia, jos tällainen aktiviteetti ehkäistään.

Exodus

Jemman poistumisesta on jo sen verran aikaa, että on aiheellista katsastaa tilanne järjestelmänmuutoksen jälkeen.

Kuten hyvin tiedetään, Jemma myytiin ennen lukuvuoden alkua tilapalvelun käyttöön. Odottamaton käänne aiheutti kiivaan ja huolenalaisen keskustelun JPT-yhteisössä. Millainen olisi tulevaisuus? Oli keksittävä uusi paikka, jollaisia ei ihan joka oksalla kasvanut. Pahimmillaan väläyteltiin (-lin) mahdollisuutta järjestää pelit yksityisasunnoissa, mikä oli epävarma pohja pitkäjänteiselle tapahtumalle. Perusidea oli, että JPT on järjestettävä paikassa johon a) mahtuu b) pääsee säännöllisesti c) voi mennä ilman pelkoa ulkopuolisten interventiota (örr pääseeks mukaan örr millä panoksille te pelaatte örr örr mä oon pelannu netissä).

Sinänsä ongelma ratkesi loppujen lopuksi helposti. Pelastavaksi enkeliksi tuli Nefa, ja sen ainejärjestötila Kivijalka. Näin ollen HELA:n ainejärjestöjen yhteistyö - joka on ollut puolen vuosikymmentä silkkaa sanahelinää - konkretisoitui kaikkia palvelevalla mielekkäällä tavalla. Kivijalka on tilana Jemmaa suurempi. Täten pelaajia mahtuu enemmän ja pelipinta-alaa on ihan pöllösti. Samaten Jemmalle ominainen intiimiys on karissut. Onneksi ihmisten egot täyttävät suurimmatkin palatsit helpolla. heh heh Kivijalasta on bongattavissa enemmän irtovitsejä, jos kohta lehtileikkeiden ripustaminen lienee hienoinen ongelma. Etnoloog eivät välttämättä siedä 'kivipese Jeans Kyllönen' -julistamista seinillään. Sitten vielä Funktionäppäin Viisi on huomannut joutuneensa illan pääesiintyjän paikalta sivuklubin kulttisankariksi. Sic transit.

Mikä on olennaista, että JPT kesti muutoksen ja kykeni reagoimaan siihen alta aikayksikön (tämän takia viikon tauko ennen pelien alkamista, tämän!). Se kertoo paljon siitä, miten organisaatio on kehittynyt viimeisten parin vuoden aikana. Siitäkin huolimatta, että jäsenistö, kontaktipinta ja muoto ovat pysyneet melko lailla samoina. Vähemmän sitoutunut ryhmittymä olisi hajonnut palasiksi. Uuteen maailmaan meitä ei johdattanut Mooses, Mooses Hauskala, Kolumbus vaan tahto. Tahtotekijät ratkaisevat paljon asioita myös JPT:ssa.

Nyt kuuden viikon kivijaloittelun jälkeen on hienoa huomata, että mikään ei ole muuttunut. Mistään ei ole tarvinnut luopua. Päin vastoin. Syksyn mittaan meille on tullut neljää uutta pelaajaa - peräti ulkotosinelainen, joka ei ollut mikään yhden illan ihme. Uusi pöytä on tuonut mukaan Suuren Maailman tuntua. Enää puuttuu katsomosiluetti ja Mike Sextonin viiltävät analyysit kaiuttimista.

Hyvästi, Jemma. Tervetuloa, Kivijalka.

They were expandable

JPT:n peleissä on viimeisten neljän kauden aikana käynyt 21 pelaajaa. Useimmat ovat lähtöisin yhdestä kantasolusta, johon on ollut helppo kytkeytyä näin tiivissä verkostossa. Suurin osa vakiolätkijöistä tunsi toisensa entuudestaan. Jotkut, eivät tietenkään kaikki. Mahdollisesti JPT on ollut hyvä instanssi uusille pelaajille. Porukkaan on helppo päästä.

Kai?

Jo aikaisemmassa blogissa otin kantaa pelirinkien sisäiseen ryhmädynamiikkaan, jossa ryhmän sisäinen koodisto ja tapakulttuuri rakentuvat ajan mittaan omalaatuiseksi. Toisinaan syntyy jopa uusi kieli ja henkilöt saavat uusia identiteettejä. Vuoden aikana pelitunteja tulee melkoisesti, ynnä sitten ulko-jemmaiset kanssakäymiset näiden samojen tyyppien kanssa. Miten helposti tällaiseen joukkoon on päästä?

Usein puhutaan siitä, että adoptaatio (?) vaatii tietynlaisen mielenlaadun. On oltava vastaanottavainen ja mukautuva. Lähtökohtaisesti Jemma ottaa kaiken vastaan ja kuka tahansa on tervetullut. Tietysti mihin tahansa uuteen ja vakiintuneeseen joukkoon tuleminen on hankalaa, jos ei ole luonnostaan erityisen sosiaalinen. Ei liene mikään salaisuus, että JPT:ssä sanan säilä viuhuu välillä terävästi. Se vaatii totuttelua. Mutta sittenpä on sitäkin hauskempaa!

JPT pysyy sisäisesti samana. Ydinporukka on ollut (Jemman suhteen) kuin sillit purkissa kahden vuoden ajan, eikä ole syytä olettaa saattueen hajaantumista. Kahdeksaa fuksia odotellessa.

JPT:n kausi S-10 starttaa tiistaina 14.9. Kivijalassa klo 16.

Tilinteon hetki

Tässä vaiheessa on aika harrastaa retrospektiota, kuten isot ihmiset sanovat. Analysoin nyt jälkiviisaasti omia edesottamuksiani menneellä kaudella.

Kevät 2010 oli varmasti pelillisesti paras, vaikka mestaruus jäi haaveeksi. Kertakaikkisen lähelle se kuitenkin jäi. Mutta henkilökohtainen piste-ennätys tuli kuitenkin tehtyä. Totuuden nimessä on silti muistutettava, että pelikohtainen pistekeskiarvo on vaatimaton. Kuusi voittoa ja peräti 12 kakkossijaa. Toisin sanoen 18:sta heads-upista hävisin 12. Kaksi kolmesta. Se on liikaa, ja asiaan on tehtävä muutos. Nyt on koko kesä aikaa hioa strategiaa. Vertasin Tosine -lehdessä pelitapaani maratoonariin. Ensi kaudeksi on opeteltava myös sprintterin maneerit.

JPT yhteisönä on lähtenyt rivakkaan nousuun tällä kaudella. Kevätkauden 12 pelaajaa on hyvä suoritus, mutta vielä olennaisempaa on, että viikottainen säännöllinen kävijämäärä on kasvanut. Peli-illat eivät ole vaakalaudalla kahden tai kolmen poisjäännin vuoksi. JPT näkyy myös muualla, kuten lukijapersoona Rantonen huomautti edellisen blogin kommentaareissa: Meillä on vireä Facebook -yhteisö, tulospalvelu Homepokersystem.com -sivustolla sekä tämä blogi. Lisäksi Jemma Poker Tour saa 36700 osumaa Googlen hakukoneella. Mikä on seuraava askel? Foorumi? Wikipedia -artikkeli? Tai kenties oma Jemmapedia?

Jemman voitto näkyy lankeavan kohtalonomaisesti Ran -ketjulle. Onko nomen omen? Ei ikinä. Täten heitän haasteen herroille Hei, Hil, Huo, Juu, Kar, Moi ym. Tehkää kaikkenne murtaaksenne Ran -hegemonian Jemmassa. Nyt on teidän paikkanne iskeä.

Marginaalista muottiin

Jemma Poker Tourin neljäs kausi on pian päättymässä, joten on aika hieman katsella taaksepäin, mitä olemme todella saaneet aikaan. Lähtökohta oli se, että koko projekti lähti liikkeelle hetken mielijohteesta. Tämä on klisee, mutta paikkansa pitävä. Puskaradiota pidettiin päällä pari viikkoa, ja homma käynnistettiin melkoisella 'toivotaan, toivotaan' -asenteella. Pohja tosinelaiseen pokeriharrastukseen oli luotu jo kahtena edellisenä keväänä, tässä vaiheessa jo valmistuneen Teemu Haataisen luotsaamissa kotipeleissä. Pelaajia oli puolen tusinaa, joista muutama on Jemmallekin tuttuja hahmoja (Jonne, Tapio ja tämän kirjoittaja).

JPT:n alku oli vaatimaton. Pelaajia oli ensimmäisellä kerralla viisi ja pelisysteemi kopioitu tyypillisestä freeroll -turnauksesta (pl. sisäänosto). JPT jäi henkiin ja kasvatti vähitellen yleistä kiinnostusta. Vaikka pelaajia on ollut yli 20, on käytännössä turnee pyörinyt 5-6 uskollisen vakiolätkijän voimin. Voidaan siis syystä puhua jonkinlaisesta kulttistatuksesta. Monelle voi olla vaikea uskoa, että näinkin matemaattinen peli voi saada pysyvän jalansijan humanistien vapaa-ajanviettoon. Yhtä moni ei varmaankaan käsitä, että JPT:n vetovoima on jossain ihan muualla kuin itse pelissä.

Suuri yleisö on jättänyt paitsi JPT:n myös koko Jemman tietoisuutensa ulkopuolelle. Samoin Tosineen hallituksen suhtautuminen on ollut kiehtovan monimuotoista. Heikki Koskinen (PJ 2006), jonka ansiosta Jemma meillä on, pitää Jemmaa edelleen lempilapsenaan, vaikka mies kaukana Petroskoissa eleleekin.

Legendaariseksi on muuten muodostunut sananvaihto Heikin ja laitoksen silloisen johtajan Petri Karosen kanssa.
PK: Onko tämän tarkoitus olla enemmän työskentely- vai vapaa-ajanviettotila?
HK: Joo, ehdottomasti.

Johanna Pietiläinen (2007) viittasi Jemmaan kintaalla. Noora Virokannas sitä vastoin tuntee avointa sympatiaa Jemmaa ja JPT:ia kohtaan. Se on harvinaista täysin ulkopuoliselle taholle. Juha Västilä (2009) käänsi kelkkaa 180 astetta osoittamalla johtajuutta hieman kyseenalaisin keinoin (tapahtumat lienevät kaikkien tiedossa, eikä niitä ole tarpeellista tässä toistaa). Edellisen puheenjohtajan asenne on paradoksaalinen, sillä viime syksynä JPT oli suosionsa aallonharjalla. Petri Honkosen (2010) suhtautuminen on ollut ylipäätään neutraalia. Yhteistä puheenjohtajille on ollut se, että kukaan ei ole kortinpelaajia. Mutta monella Jemmassa pelanneella on hallitusvastuuta vyöllään, tänäkin päivänä.

Tällä hetkellä JPT on jo asemansa vakiinnuttanut, eikä sen tarvitse perustella olemassaoloaan kenellekään. Silti toimintaan liittyy tietynlaista identiteetin hakemista. Mikä saa ihmiset käyttämään yhden illan viikossa pelaamiseen? Syitä on varmasti yhtä monta kuin on pelaajiakin, mutta siksi juuri jokainut jemmalainen on tärkeä. Heistä saa JPT muotonsa. Sitä paitsi, mitä olisi historianopiskelijan alkuviikko ilman henkireikää?