Lagi tekee tietokonenörtistä silppua

Jokainen pokerinpelaaja uskoo oman pelitapansa olevan aukoton ja ehdottoman menestyksekäs. Epäonnistumiset johtuvat aina vihun maagisesta tuurista ja hetken herpaantumisista. Siksi lähes jokainen on haluton muuttamaan systeemiään. Täten syntyy profiilipelaaja.

Myytti: Tapoja pelata korttia on yhtä paljon kuin on ihmisiä. Totuus: Pelaajaprofiileja on tasan neljä kappaletta, jotka muodostuvat kahdesta eri tason muuttujasta. Lukemattomat pelisysteemit ovat vain näiden hienonhienoja variaatioita, eivät itsenäisiä tyyppejä. Ensimmäinen muuttuja on käsien määrällinen pelaaminen. Jaottelu on konservatiivinen-löysä (conservative-loose). Konsu pelaaja keskittyy muutaman laatukäden valikoimaan ja luottaa käsiensä vahvuuteen. Löysän pelaajan range on laajempi ja häntä vaikeampi laittaa millekään kädelle. Toinen muuttuja on tapa pelata kätensä. Tiukka-aggressiivinen (tight-aggressive). Nimitykset kertonevat kaiken olennaisen. Neljä pelaajaprofiilia ovat näiden yhdistelmät: loose-aggressive, eli LAG, loose-conservative, tight-aggressive ja tight-conservative.

LAG on tyypeistä tunnetuin, sillä sellaiset pelaajat saavat eniten julkisuutta. LAGin etuna on arvaamattomuus. Hän pelaa paljon käsiä ja pelaa ne kovaa. Turnauksissa LAG yrittää kerätä paljon rahaa alusta alkaen, kestääkseen loppupelin rynnistykset, kun käsiä pelataan muutenkin paljon. LAG –pelaamisen heikkous on se, että viikate saattaa heilahtaa milloin tahansa. Aina löytyy joku, joka ei usko. LAG ei pelaa matematiikan sääntöjen mukaan, joten looginen ajattelu kannattaa hylätä häntä vastaan pelatessa. Luovuus ja valikoiva aggressiivisuus ovat tärkeimmät aseet, kun hyökätään LAGin kimppuun.

Tiukka-aggressiivinen ei saa aikaan toimintaa. Hän pelaa niin vähän käsiä (ässäparin ja ison blindin), ettei kukaan uskalla haastaa häntä. Tällaisen TiGR –pelaajan kohdalla potit pysyvät pieninä. TiGRin on saatava vauhti päälle heti ja pidettävä rahantulo tasaisena. Muutoin blindit syövät hänet elävältä. TiGR on lyötävissä kasvattamalla hyvillä käsillä pottia isosti. TiGR:n on nimittäin vaikea kipata laatukäsiään. TiGR bluffaa harvoin, mutta saattaa lyödä spekulatiivisilla vedoilla.

Löysä-konservatiivinen pelaaja tunnetaan piireissä ’paistina’ tai ’fisuna’. LoCon ei ikinä kippaa ennen floppia, varsinkaan korottamattomaan. Range on niin laaja, että heikompia hirvittää. Koska mitä tahansa voi tapahtua. Tällaisen yltiöoptimistisen pelitavan ansiosta LoCon –pelaaja saa niitä ihmeosumiaan. Niitä käy harvoin, mutta osuessaan ovat potitkin melkoisia. LoCon pelaa kätensä rauhallisesti. Hän antaa vihujen hoitaa lyömisen – lähinnä siksi, että varsin usein hänellä on vain ilmaa. Aktiivinen makselu on usein heikon pelin merkki, mutta LoCon pelaa tuplaa tai kuittia. Joko hän kaatuu heti kättelyssä tai menee päätyyn asti.

Tiukka-konservtiivinen (TiCon) on edellisen vastakohta. LoConin tavoin hän tekee turnauksessa kuolemaa alusta alkaen, TiCon tarjoaa hitaamman version. Hänen stackinsä vähenee hitaasti ja tuskaisesti, kunnes hän roikkuu löysässä hirressä. Sitten alkaa rynnistys. Liian myöhään. Turnauksen loppuvaiheessa TiConin miniatyyristacki ei pelota enää ketään, kun rahaa on pöydässä jo miljoona. Sitten taas, osuessaan TiCon tulee kerralla peliin mukaan. TiConin suurin vahvuus on monsterikäsien slowaaminen. Hänelle on normia limpata isoilla pareilla ja check-koolata flopattu valmis peli. Kuten eräs pokeriammattilainen on todennut: ”When a TiGR reraises you, be cautious. When four TiCons call your raise, be very afraid.”

Yleisesti ottaen aggressiivinen pelitapa on turnauspelissä voittava, rahapelissä aggreilu menettää merkitystään, kun käsiä pelataan muutenkin paljon. Yhtä voittavaa pelitapaa ei ole. Tärkeintä on olla vaihteleva. Valikoivuus erottaa erinomaiset pelaajat hyvistä. On osattava ajoittaa toimintansa oikein, otettavaa selvää, millainen pöytä on kyseessä ja oltava askel muita edellä. Ei ole sattumaa, että turnausten kärjessä ovat aina samat nimet. Keep it complex.

Nauru pitkästä ilosta - pari sanaa pokerihuumorista

Tunnettu tosiasia on, että maailman jokainut korttirinki on puhkikuluneiden vitsien hautausmaa. Ne ovat usein enemmän tai vähemmän ekstroverttien tyyppien rentoutusmistilaisuus, jossa päivän rasitukset suolletaan ulos vailla itsesensuuria väsyneenkoomisina purkauksina. JPT ei ole tästä poikkeus. Rinki on varsin mielenkiintoinen erilaisten persoonallisuuksien kavalkadi.

Pokerihuumoria pidetään usein defenssinä, jolla kestetään ohivetojen ja down-swingien tuoma tuska, turhautuma ja ärtymys. Monen pelaajan taktiikka on luoda rento ilmapiiri ja itsestään mukavan imagon. Ei vituta niin paljoa hävitä hauskalle suupaltille kuin kivikasvoiselle tiukkikselle. Yhden pitkän session aikana vitsiniekka saa helposti kanssapelaajansa - jopa entuudestaan tuntemattomia - mukaan leikkiinsä. Verbaaliakrobatia ruokkii itseään ulos sinkovien vitsien myötä. Kunnes lopulta tilanteen karuus tulee ilmi: Ennemmin tai myöhemmin joukon ilopillerit putoavat pelistä pois.

Pokerinpelaajat saattavat pintapuolisesti vaikuttaa jäyhiltä, eleettömiltä ja tunteettomilta laskukoneilta, jotka vain keskittyvät äärimmäiseen kilpailuun ja rahan haalimiseen. Ammattilaisetkin ovat unohtaneet juurensa ja hauskanpidon. Todellisuus on kaukana tästä. Maailma on täynnä ilmeikkäitä ja sanavalmiita, silti piinkovia korttijyriä. Daniel Negreanu nauttii seurasta joka solullaan. Scotty Nguyen vetää oman roolinsa riehakkaasti yli. Phil Hellmuth ei välttämättä ole miellyttävin pelikaveri, mutta taattu yleisömagneetti. Hän saa kaiken sanomansa kuulostamaan ratkiriemukkaalta. Esimerkkejä on muitakin: höyryävä Mike Matusow, kyyninen Dave "Devilfish" Ulliott, cool Phil Laak , yliaktiivinen Gavin Smith ja monet muut.

JPT:ssä lähes kaikki vakiopelaajat tuntevat tai tietävät toisensa jopa vuosien takaa. Muutenkin vaikuttaisi siltä, että JPT houkuttelee paljon samanhenkisiä ihmisiä, jotka kuitenkin mahtuvat samaan sosiaaliseen tilaan. Se madaltaa vitsailukynnystä ja laventaa ulosantia. Jää on murrettu nopeasti. Pelaajien keskinäinen sanailu on pelisessioiden keskeinen mauste. Kuluneita fraaseja on Jemman seinä ja varsinkin lattia täynnä. Tämä on kivaa, sillä ilman tällaista metapokerillista ulottuvuutta olisi pelaaminen hyvin ankeaa. Pelaaminen ei ole olennaisinta, kun panokset ovat mitä ovat - pelin tasosta puhumattakaan. Tärkeimmät syyt löytyvät kategoriasta 'ja muuta'.

Tuskin kellään oli syksyllä 2008 aavistustakaan siitä, millaiseksi yhteisöksi JPT lähtisi kehittymään. Jokainen pelaaja on tuonut oman lisänsä sosiaaliseen pääomaan. Häveliäisyyssyistä en lähde erittelemään ihmisten huumorintajuja tämän tarkemmin. Huumorin tyyli vaihtelee räävittömyyksistä hiekkapaperinkuivaan itseironiaan ja puujalkavitseistä komediallisten sitaattien kautta suoranaiseen nälvimiseen (kuvaavampi termi olisi vähän rumempi sana). Koska käyttökelposia vitsejä on maailma vinollaan, ja kaikki me tiedämme, miten hauskaa niiden kierrättäminen on, voinen todeta, että JPT:n hauskuus on taattu jatkossakin.

"Opettelehan poeka pelloomaan/jakkoomaan."
"HELILEIJAA!"
"Se jää... arvoitukseksi."
"Oh, the bitch!"
"Sitä se äitikin sanoi vaikkei mitään puhunu."
"Pistä Mikko se pieni blind, ku se kuuluu pelin sääntöihin."