Nauru pitkästä ilosta - pari sanaa pokerihuumorista

Tunnettu tosiasia on, että maailman jokainut korttirinki on puhkikuluneiden vitsien hautausmaa. Ne ovat usein enemmän tai vähemmän ekstroverttien tyyppien rentoutusmistilaisuus, jossa päivän rasitukset suolletaan ulos vailla itsesensuuria väsyneenkoomisina purkauksina. JPT ei ole tästä poikkeus. Rinki on varsin mielenkiintoinen erilaisten persoonallisuuksien kavalkadi.

Pokerihuumoria pidetään usein defenssinä, jolla kestetään ohivetojen ja down-swingien tuoma tuska, turhautuma ja ärtymys. Monen pelaajan taktiikka on luoda rento ilmapiiri ja itsestään mukavan imagon. Ei vituta niin paljoa hävitä hauskalle suupaltille kuin kivikasvoiselle tiukkikselle. Yhden pitkän session aikana vitsiniekka saa helposti kanssapelaajansa - jopa entuudestaan tuntemattomia - mukaan leikkiinsä. Verbaaliakrobatia ruokkii itseään ulos sinkovien vitsien myötä. Kunnes lopulta tilanteen karuus tulee ilmi: Ennemmin tai myöhemmin joukon ilopillerit putoavat pelistä pois.

Pokerinpelaajat saattavat pintapuolisesti vaikuttaa jäyhiltä, eleettömiltä ja tunteettomilta laskukoneilta, jotka vain keskittyvät äärimmäiseen kilpailuun ja rahan haalimiseen. Ammattilaisetkin ovat unohtaneet juurensa ja hauskanpidon. Todellisuus on kaukana tästä. Maailma on täynnä ilmeikkäitä ja sanavalmiita, silti piinkovia korttijyriä. Daniel Negreanu nauttii seurasta joka solullaan. Scotty Nguyen vetää oman roolinsa riehakkaasti yli. Phil Hellmuth ei välttämättä ole miellyttävin pelikaveri, mutta taattu yleisömagneetti. Hän saa kaiken sanomansa kuulostamaan ratkiriemukkaalta. Esimerkkejä on muitakin: höyryävä Mike Matusow, kyyninen Dave "Devilfish" Ulliott, cool Phil Laak , yliaktiivinen Gavin Smith ja monet muut.

JPT:ssä lähes kaikki vakiopelaajat tuntevat tai tietävät toisensa jopa vuosien takaa. Muutenkin vaikuttaisi siltä, että JPT houkuttelee paljon samanhenkisiä ihmisiä, jotka kuitenkin mahtuvat samaan sosiaaliseen tilaan. Se madaltaa vitsailukynnystä ja laventaa ulosantia. Jää on murrettu nopeasti. Pelaajien keskinäinen sanailu on pelisessioiden keskeinen mauste. Kuluneita fraaseja on Jemman seinä ja varsinkin lattia täynnä. Tämä on kivaa, sillä ilman tällaista metapokerillista ulottuvuutta olisi pelaaminen hyvin ankeaa. Pelaaminen ei ole olennaisinta, kun panokset ovat mitä ovat - pelin tasosta puhumattakaan. Tärkeimmät syyt löytyvät kategoriasta 'ja muuta'.

Tuskin kellään oli syksyllä 2008 aavistustakaan siitä, millaiseksi yhteisöksi JPT lähtisi kehittymään. Jokainen pelaaja on tuonut oman lisänsä sosiaaliseen pääomaan. Häveliäisyyssyistä en lähde erittelemään ihmisten huumorintajuja tämän tarkemmin. Huumorin tyyli vaihtelee räävittömyyksistä hiekkapaperinkuivaan itseironiaan ja puujalkavitseistä komediallisten sitaattien kautta suoranaiseen nälvimiseen (kuvaavampi termi olisi vähän rumempi sana). Koska käyttökelposia vitsejä on maailma vinollaan, ja kaikki me tiedämme, miten hauskaa niiden kierrättäminen on, voinen todeta, että JPT:n hauskuus on taattu jatkossakin.

"Opettelehan poeka pelloomaan/jakkoomaan."
"HELILEIJAA!"
"Se jää... arvoitukseksi."
"Oh, the bitch!"
"Sitä se äitikin sanoi vaikkei mitään puhunu."
"Pistä Mikko se pieni blind, ku se kuuluu pelin sääntöihin."