I want to play a game - pokerielokuvat syynissä

Pokerielokuva oli käytännössä tuntematon lajityyppi ennen vuosituhannen vaihdetta. Korttipelit, yleensä viiden kortin avopokeri tai sökö, olivat enimmäkseen lännenelokuvien mausteina. Niissä hihoista löytyy ässiä ja huijarin kohtalo on karu. Pokeripöytä tervattavine huijareineen on aina ollut yhtä kiinteä osa westerniä kuin intiaanien hyökkäys postivaunuja vastaan ja viime hetkellä apuun tuleva ratsuväen osasto. Pelaamisen merkitys oli näkyvä, muttei keskeinen. Sen sijaan tiivistahtinen ja äkkinäisiin ratkaisuihin perustuva ruletti todettiin elokuvallisemmaksi. Siinä ei tarvitse osata sääntöjä eikä taktikoida. Riittää kun kuula osuu oikeaan numeroon.

On vaikea sanoa, mikä oli ensimmäinen pokerielokuva. George Roy Hillin (Butch & Kid, Teurastamo 5, Lämäri, Garpin maailma)komediallinen gangsterielokuva Puhallus (The Sting, 1973) lienee ainakin ensimmäisiä tunnettuja. Elokuva sijoittuu kieltolain loppuhetkiin Yhdysvalloissa. Ideana on pikkunilkkien (Paul Newman, Robert Redford) ryttyily sadistiselle Isolle Pomolle (Robert Shaw). Siinäkin pokeri on vain keino päämäärän saavuttamiseksi. Tuolloin kortinpeluu oli vielä syntiä, joten sen yhdistäminen rikokseen oli luontevaa.

Richard Donnerin (Tappava ase -elokuvat, Ennustus, Teräsmies, Ladyhawke) Mel Gibson -elokuva Maverick (1994) oli osa 1990-luvun alun neo-westerniä edustaen sen loppumaininkeja. Nimihenkilö on suurten panosten uhkapeluri, jonka tähti on laskussa, ja joka osallistuu turnaukseen 'todistaakseen itselleen olevansa yhä paras'. Pokerielokuvana Maverick ei vakuuta vääristetyn turnauskuvauksensa takia, mutta elokuva kannattaakin ottaa pikkumukavan veijariviihteen kannalta. On se kevyempi kuin Armoton ja Tanssii Susien Kanssa.

Rounders - ässä hihassa vuonna 1998 oli ensimmäinen täysin pokerinpeluuseen keskittynyt elokuva. Siinä esiteltiin suurelle yleisölle peli nimeltä No-limit Texas Hold'em. Nimekkään kaartin (mm. Matt Damon, Edward Norton, John Malkovich, Martin Landau, Famke Janssen) tähdittämä elokuva oli suuri menestys, ja vaikutti suuresti pokeribuumin leviämiseen kaikkialla maailmassa. Pankki räjähti vasta puolta vuosikymmentä myöhemmin, mutta siemen oli kylvetty. Roundersin jälkeen pokeriharrastuksesta tuli hyväksyttyä ja 2000-luvun alussa jopa trendikästä. Elokuva kertoo kahdesta pahasti velkaantuneesta puoliammattilaisesta (Damon ja Norton), jotka kiertelevät vimmatusti New Yorkin pienissä ja keskisuurissa ringeissä haalien rahaa. Elokuvan nimi tulee juuri tällaisesta pelaajakulkurista. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että elokuvaan saatiin cameoimaan kaksinkertainen pääturnausvoittaja Johnny Chan, jonka saavutuksia kommentoidaan sekä ihailevasti että ironisesti elokuvan aikana. Rounders on elokuvallisesti keskitasoa, mutta pelaamisen kuvaaminen on sen parasta antia. Toki, pelaajat saavat 'liian hyviä' käsiä todella usein, mutta draaman kannalta se on vain välttämätöntä. Sama kaava on sittemmin toiminut menestyksekkäästi myös televisiopokerissa.

Kun ns. Moneymaker -ilmiö iski suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2003, lähti Hollywoodin tuotantokoneisto liikkelle ennennäkemättömällä tavalla. Pokeri oli muotia, joten elokuva oli luonnollinen kanava pelin lobbaamiselle. Intoa oli, muttei juurikaan näkemystä.

No-limit -ikoni Stu Ungar (1953-1998) sai elämäkertaelokuvansa jo vuonna 2003. Elokuvan työnimenä oli High Roller, mutta lyheni sitten ytimekkäästi Stuey. Nimirooliin saatiin TV:stä tuttu Michael Imperioli (Sopranos), joka paneutuu tehtäväänsä kiitettävällä intensiteetillä. Valitettavasti Imperioli ei näytä, kuulosta tai käyttäydy kuin Ungar, mikä vesittää vaikutelmaa. Ohjaaja Vidmer on lähtenyt tekemään esitelmää, ilman turhia kikkailuja ja tehokeinoja. Vain kehyskertomus, joka kuvaa Ungarin viimeisiä hetkiä motellihuoneessa on surrealistinen. Draaman takia Ungarista on tehty elokuvassa värikkäämpi, ja monet pokerilegendat on pistetty hänen piikkiinsä. Sopimusteknisistä syistä kaikki muut hahmot ovat pseudo- tai anonyymejä, mutta laji historian tuntevat tunnistavat varmasti taannoiset legendat. Koska Ungar on ja pysyy marginaalilajin kulttisankarina, ei hän tule koskaan saamaan tämän kummempaa näköiskuvaa. Ainakaan näytelmäelokuvassa. Onneksi dokumentaristit onnistuivat paremmin.

Vuonna 2006 Al Szymanski valmisti Ungar -dokumenttinsa One of a Kind - The Rise And Fall of Stu Ungar. OOAK on tarkka ja todistusvoimainen kuvaus Ungarin vuoristoratamaisesta elämänkaaresta. Mitään ei ihannoida, ketään ei syytetä, kohdetta ei nosteta jalustalle. Szymanski tuntee aiheensa ja hänellä on siitä tietynlainen näkemys. Pokerissa, kuten elämässäkin, mitä tahansa voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Aina kaikki ei ole omissa käsissä, vaikka niin luuleekin. Szymanskin luomus palkittiin parhaan urheiludokumentin Emmyllä.

Samana vuonna maailamlle esiteltiin uudistunyt James Bond ja uusi Bond -näyttelijä Daniel Craig. Sarjan yleisilmeen modernisaation lisäksi myös tiettyjä detaileja ajanmukaisettiin. Alkuperäistekstin Canasta korvattiin Hold'emilla. Ja kunnon Bond -tyyliin kädet ja tuuri ovat mallia ylimaallinen.

Vähälle huomiolle on jäänyt pilipalielokuva nimeltä All in, jossa Dominique Swain (Lolita, Face/off) huomaa omaavaansa yliluonnollisen kyvyn saada riidejä. Tokihan etua on hyödynnettävä. Ja mikäs siinä, kun mentorina on itse Michael Madsen (Thelma & Louise, Reservoir Dogs, Kill Bill, Donnie Brasco), tunnetusti pokerimiehiä.

Pokerilla markkinoitiin myös kepeää ihmissuhde-elokuvaa Lucky You. Sinänsä viihdyttävä elokuva sai taakseen liudan tunnettuja pokeriammattilaisia, joita vilahtelee enemmän tai vähemmän näkyvästi elokuvassa (tunnetuimmat varmaankin Doyle Brunson, Daniel Negreanu, Phil Ivey, Barry Greenstein ja Jennifer Harman; on siellä muitakin). Pokerikasvojen bongaaminen on elokuvan parasta antia. Nimittäin niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, nimekäskään kaarti ei onnistu tekemään asiallista pokerikuvaa. Itse asiassa Lucky You aliarvioi koko lajin ja tekee siitä miltei naurunalaista. Edelleen pätevät kliseet: liian hyviä käsiä, täysin oikeita riidejä, jäätäviä ohivetoja ja lisäksi loppuratkaisu saa lajin tuntevat ökimään. Todellisuudessa kukaan pelaaja, varsinkaan ammattilainen ei tee kuten Eric Banan esittämä päähenkilö. Ei ei. Lucky You käy hyvästä esimerkistä, millainen pokerielokuva ei saa olla.

The Grand (2007) vaikuttaa lähtökohtaisesti mielenkiintoiselta. Kyseessä on lähes kokonaan improvisoitu komedia, jossa joukko näyttelijöitä ja pikkujulkkiksia (mm. Jason Alexander, Woody Harrelson, Werner Herzog, Ray Romano) ottaa osaan oikeaan turnaukseen. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta mieli tekisi kovasti. Niin myöskin toissa vuonna julkaistu Deal, jossa Burt Reynolds koutsaa luonnonlahjakasta slummien kasvattia korttipelien saloihin. Edelleen olisi hauska tietää, mitä kuuluu Phil Hellmuth –elämäkertaelokuvalle. Projekti on ollut työn alla kolme vuotta, mutta usko on luja. Toivottavasti Hän ei esitä itseään.